
Miten erosta voi selviytyä?
Ero on kipeä asia ja sitä saa surra. Surutyö voi viedä aikaa, ja sille on annettava aikaa. On tärkeää sallia itselleen kaikki erosta heränneet tunteet ja kenties pohtia tarkemmin eroon johtaneita asioita, joko yksin tai entisen puolison kanssa. Mikäli eroon liittyviä asioita ja tunteita täytyy käydä läpi, on siihenkin saatavilla apua ja tukea esimerkiksi perheohjaajalta tai perheneuvolasta. Erilaiset toimijat järjestävät myös teemailtoja ja vertaistukiryhmiä, joihin voi osallistua.
Omaa oloaan voi myös yrittää kohentaa tekemällä itselleen mukavia asioita ja sallimalla itsensä päästä hieman vähemmällä kuin normaalisti. Kun parisuhteeseen liittyneet konfliktit tai muut syyt eivät ole enää arjessa niin läsnä, on aika keskittyä itseen:
- Mitkä arkiset asiat tuovat minulle iloa ja kuinka voisin lisätä niitä?
- Mitä voisin tehdä, jotta voisin paremmin?
- Miten voisin hemmotella itseäni?
- Kuka ja minkälainen juuri minä ole, en puolisona tai vanhempana, vaan minuna?
- Mitä haluan elämältäni?
- Mitkä ovat vahvuuksiani?
Ja kun tuntuu että on valmis, voi myös tulevaisuuden suunnittelu tuoda iloa ja toivoa elämään. Avioero ei ole maailman loppu, vaikka hetkellisesti siltä tuntuukin, se on vain siirtymä uuteen vaiheeseen elämässä. Avioero ei myöskään merkitse epäonnistumista, vaan se on kasvua.
Lue myös surusta/kriisistä perheessä.

Apua ja tukea selviytymiseen eron jälkeen Äänekoskella:
- Ero lapsiperheessä- tilaisuudet alkavat Äänekosken perhekeskus Kerkässä
Koulunmäenkatu 6A
ke 3.2.2021 klo 17-19
ke 3.3.2021 klo 17-19
ke 7.4.2021 klo 17-19
ke 5.5.2021 klo 17-19
Ero lapsiperheessä -tilaisuuksissa saa tietoa ja tukea erosta selviämiseen ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita vasta eroa pohtivat sekä jo eronneet vanhemmat yhdessä tai erikseen. Tilaisuudessa on ammattilaisen pitämän alustuksen jälkeen mahdollisuus keskustella eroamiseen, vanhemmuuteen ja lapsiin liittyvistä kysymyksistä. Tilaisuudessa saa tietoa eron vaikutuksista lapsen ja aikuisen elämään, ja keinoja miten vanhemmat voivat parhaiten tukea lasta.
Eroavien vanhempien lisäksi tilaisuuteen voivat osallistua myös läheiset; kuten isovanhemmat tai ystävät. Tilaisuuteen voi osallistua vaikka omasta erosta olisi kulunut jo pidempi aika.
Ero lapsiperheessä -tilaisuudet ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tilaisuuksissa ei anneta juridista neuvontaa tai ohjeistuksia. Tilaisuuden ohjaa yhdessä eroauttamisen ammattilainen yhdessä vapaaehtoisten vertaistukijoiden kanssa. Vapaaehtoiset ovat itse eron läpikäyneitä vanhempia.
Tilaisuuksista saatu palaute kertoo, että osallistujat hyötyvät tilaisuudesta, saavat vertaistukea ja rohkaisua lisätuen hakemiseen. Osallistuminen antaa toivoa omaan selviytymiseen.
Tilaisuudet perustuvat Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä- malliin, johon ohjaaja on perehdytetty
Lisätietoja:
Lapsiperheiden palveluohjaaja Päivi Sikiö, puh 0400 115651, paivi.sikio@aanekoski.fi
Kulkuohjeet: Mikonpuiston päiväkodin parkkipaikalle (Kauppakatu 26)voi jättää auton. Perhekeskuksen ovi A8 sijaitsee uuden oranssin koulurakennuksen sisäpihalla, leikkialueen toisella puolella.
Äänekosken perhekeskuksen facebook
Muita hyödyllisiä sivustoja aiheeseen:
Jyväskylän seurakunnan eroapu, mm. ryhmät
Ensi -ja turvakotien liiton eroapu
